Luokkamme kävi eräänä maanantai-aamuna Ogelin ostarin Alepassa. Meidät jaettiin ryhmiin, joissa yhdessä tehtiin tutkimusta. Tehtävämme oli etsiä kotimaisia, luomu sekä Reilun kaupan tuotteita ja kirjata ne ylös.
Luomutuotteita löytyi reilu 20. Suurin osa niistä oli vihanneksia tai hedelmiä. Osa maitotuotteistakin oli luomua. Luomutuotteissa ei lisäaineita juurikaan ole. Tai jos on, niiden täytyisi olla luonnonmukaisesti tuotettuja. Ainut huono puoli luomussa on se, että se maksaa enemmän, sillä luomun valmistaminen on hitaampaa. Suurin osa ihmisistä ei osta luomua, sillä se on kalliimpaa. Ihmiset ostaisivat luomua ihan yhtä lailla kuin normaalituotteitakin, jos ne maksaisivat saman verran. Luomutuotteet tunnistaa tästä merkistä:
Kotimaisia tuotteita löytyi yli 100 kappaletta. Ne olivat pääasiassa vihanneksia, lihaa sekä maitotuotteita. Kotimaassa tuotettuja tuotteita ei tarvitse kuljettaa niin kaukaa, joten se on ympäristöystävällisempää ostaa kotimaista!
![]() |
| Kotimaiset tuotteet ovat usein merkitty tällä merkillä^^ |
Reilun kaupan tuotteita löytyi kaupasta ainakin 10, eli hyvin vähän. Löytyi hedelmiä, sokeria, kahvia ja jopa jäätelöä! Reilu kauppa tarkoittaa siis sitä, että viljelijöille annetaan kunnon palkkaa, hyvät työolosuhteet ja siinä noudatetaan hyvin tarkasti tiettyjä ympäristökriteerejä. Reilun kaupan logon löydät tuosta------------------------->>
Etsimme kaupasta ylipakattuja tuotteita. Niitä löytyi yllättävän paljon. Esimerkiksi joissain karkkipusseissa oli sisällä vielä pieniä bokseja ja pusseja yms. Myös jotkin teepussipakkaukset olivat ylipakattuja, kuten keksit ja salaatitkin.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti