maanantai 26. syyskuuta 2011

Otsoni

©Oma ottama kuva, ethän kopioi!
Yläilmakehän otsoni muodostuu happimolekyyleistä, jotka sitovat auringon UV-säteilyä. Sitä tuhoaa CFC-yhdisteet eli freonit, jota käytetään esim. jääkaapeissa. Joissain deodoranteissa ja hiuslakoissa käytettiin joskus haloneita, jotka tuhoavat otsonikerrosta. Ne vaikuttavat useita kymmeniä vuosia, ja estävät uuden otsonin muodostumista. UV-säteily voi aiheuttaa ihmisille ihosyöpää, silmävaurioita ja elimistön puolustusjärjestelmän heikentymistä. Se vaikuttaa kasvien yhteyttämiseen ja vähentää planktonia-> ja monien kalojen ravintoa on plankton, joten ruoka vähenee. Onneksi kuitenkin on tehty sopimuksia monien maiden kanssa, että halonit ja CFC-aineet ovat kiellettyjä.
Pidetään otsonista huolta!


tiistai 6. syyskuuta 2011

Retki jätevedenpuhdistamolle

Vierailimme luokkamme kanssa eräs aamu Viikin jätevedenpuhdistamolla. Maan päällä oli vain pieni osa koko puhdistamosta, sillä alle oli louhittu luola. Liki miljoonan ihmisen jätevedet puhdistetaan Viikissä! Vesi tulee Päijänteestä.


Ensimmäisen altaan kohdalla haisi todella pahalta, mutta loppua kohden haju ei ollut edes paha. Vieressä kulki luiukuhihna, joka erotteli suuret esineet, esimerkiksi kuvassa olevat. Sieltä oli kerätty paljon esineitä, joista osa näkyy kuvassa--->


Retki oli mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen paikkahan se kokonaisuudessaan oli. Mutta minusta kaikista paras juttu oli se, että he tuottivat lietteestä bakteerien avulla biokaasua, jolla he tuottivat tarvitsemansa energian. Muutama muukin hyvä juttu ilmeni matkan varrella, esimerkiksi nyt ihmiset kuluttavat paljon vähemmän vettä kuin muutamakymmenen vuotta sitten. Sekä minusta oli myös todella kiva tietää, ettei puhdistettua vettä käytetä enää, vaan se lasketaan Itämereen.


Kuva: http://www.vink.helsinki.fi/index.php?del=0&id=731