Ensimmäisen altaan kohdalla haisi todella pahalta, mutta loppua kohden haju ei ollut edes paha. Vieressä kulki luiukuhihna, joka erotteli suuret esineet, esimerkiksi kuvassa olevat. Sieltä oli kerätty paljon esineitä, joista osa näkyy kuvassa--->Retki oli mielenkiintoinen ja näkemisen arvoinen paikkahan se kokonaisuudessaan oli. Mutta minusta kaikista paras juttu oli se, että he tuottivat lietteestä bakteerien avulla biokaasua, jolla he tuottivat tarvitsemansa energian. Muutama muukin hyvä juttu ilmeni matkan varrella, esimerkiksi nyt ihmiset kuluttavat paljon vähemmän vettä kuin muutamakymmenen vuotta sitten. Sekä minusta oli myös todella kiva tietää, ettei puhdistettua vettä käytetä enää, vaan se lasketaan Itämereen.
Kuva: http://www.vink.helsinki.fi/index.php?del=0&id=731
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti