lauantai 1. lokakuuta 2011

Rehevöityminen

Rehevöitymisen huomaa kelluslehtisten kasvien lisääntymisestä, sinilevälautoista ja rehevästä ruohikosta. Sekä matalista järvistä, jotka kasvavat umpeen.
Rehevöitymisellä tarkoitetaan liikaravinteiden aiheuttamaa kasvunkiihtymistä ja kasvien lisääntymistä. Ravinteita esimerkiksi typpeä, fosforia ja kaliumia kulkeutuu vesialueisiin. Osa ravinteista jää pohjaan, osa kulkeutuu virtauksien mukana mereen. Ravinnekuormitukset luokitellaan hajakuormitukseksi ja pistekuormitukseksi.
Hajakuormitus on pelloilta, ilmasta ja metsistä tulevien ravinteiden valumia. Ilmasta laskeutuvat päästöt tulevat liikenteestä ja teollisuudesta.
Pistekuormituksella tarkoitetaan teollisuuden ja asutusalueiden jätevesien mukana tulleita ravinteita. Onneksi nykyään on tehostettu jätevedenpuhdistusta.
Rehevöityneeseen järveen syntyy happikato, sillä sinne on ilmestynyt paljon hajoavaa kasvimassaa. Bakteerit, jotka hajottavat kasveja, kuluttavat paljon happea. Seuraavaksi lisääntyvät särkikalat, ja muut kalat katoavat. Särkikalat eivät tarvitse paljoakaan happea ja pystyvät käyttämään monenlaista ravintoa. Kuitenkin särkikalojen ulosteet edistävät rehevöitymistä.


Huomaatko eron kuvista? Kumpi on rehevöitynyt? :)

<--Rehevöitynyt
Kuva: google









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti